The artist's CV.

KATI IMMONEN

29.5.-29.6.2003

Tiedote 27.5.2003

PERHOSIA PUHDETÖINÄ

Kati Immosen akvarelleja Galleria Amassa 29.5.-29.6.2003

Kuvataiteilija Kati Immosen (s. 1971 Jyväskylässä) näyttely poikkeaa perinteisestä akvarellinäyttelystä. Esillä on sarja kukkaiskielisiä kiiltokuva-aiheita sekä kaksi laajaa installaatioteosta, joista toinen on koottu perhosista, toinen vedellisistä seinän peittävistä maalauksista.

"Vuoden 2002 lopulla sain valmiiksi teoksen nimeltä Puhdistus. Teos koostuu noin tuhannesta perhosenmuotoiseksi leikatusta vesivärimaalauksesta. Luin Suomen päiväperhosia käsittelevästä kirjasta, että saastuneilla alueilla perhoset muuttavat väritystään sopeutuakseen muuttuneeseen ympäristöön. Perhosista tulee tummempia, kun ympäristö muuttuu tummemmaksi. Tästä kehityksestä huolestuneena olen tehnyt maalausinstallaation, jossa perhosten värit muuttuvat päinvastoin tummista vaaleammiksi ja kirkkaammiksi.

Teosta voi katsoa ekologisena kommenttina - maalarin koristeellisena ja visuaalisena mutta vähän säälittävänä maailmanparannusyrityksenä - tai toisaalta viattomana vesivärimaalarin puhdetyönä.

Toisen näyttelyssä olevan maalaussarjan pohjana ovat kiiltokuvista tekemäni kollaasit joista olen maalannut sarjan itseni kaltaisen luonnosta vieraantuneen kaupunkilaistytön turvallisia ja imeliäkin luontoakvarelleja."

Kati Immonen valmistui Turun Piirustuskoulusta 1997 ja asuu ja työskentelee Turussa. Hän on osallistunut valmistuttuaan yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla ja pitänyt yksityisnäyttelyjä lähes vuosittain. Hänen teoksiaan on yksityisten taidekokoelmien lisäksi Pohjoismaisen Akvarellimuseon, Wäinö Aaltosen museon, Helsingin kaupungin taidemuseon ja Jyväskylän taidemuseon kokoelmissa.


Tarvittaessa lisätietoja ja kuvamateriaalia galleriasta, Virpi Wuori-Valtaoja 040 596 1943.


Keski-Suomen kotiseutulaulu, 2003, akvarelli, halkaisija 29 cm

  Kansallismaisema, 2003, akvarelli, halkaisija 24 cm


Perhoslaatikot, 2003, 17,5x19,5 ja 26x26 cm



Puhdistus, 2001-2003, vesiväri paperille (yksityiskohtia).
Alinta kuvaa klikkaamalla löytyy painokelpoinen tiedosto.

Paluu edelliselle sivulle/Back to the Previous Page